Päivät ovat kaikki erilaisia!Sunnuntai 13.6.2010 klo 22:23 Eilan esittäytyminen: Olen Eila Huotari, kahden jo aikuisen pojan äiti. Koulutukseltani olen varatuomari ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Valmistuin vuonna 1981 yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineena sosiologia ja vuonna 1983 oikeustieteiden kandidaatiksi pääaineena työoikeus. Varatuomarin arvon sain vuonna 1988. Työurani aikana olen ollut aina kiinnostunut työyhteisön niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin liittyvistä asioista ja erityisesti mielenterveydestä. Minulla on ollut kaksi valtuustokautta Ylöjärvellä. Tällä hetkellä olen Ylöjärven mielenterveysneuvoston jäsen. Olen toiminut Pirkanmaan TE-keskuksen työsuojeluvaltuutettuna ja toisena kuntoutusyhdyshenkilönä TE-keskuksen perustamisesta 1.9.1997 lukien ja päihdeyhdyshenkilönä 1.1.1993 lukien, siis jo Hämeen työvoimapiirin ajoilta asti. Työhallintoon tulin 1.10.1988 Ylöjärven virkaholhoojan ja kiinteistöpalvelujuristin tehtävistä. Työsuojelu- ja päihdeasiat ovat työllistäneet minua oikeastaan koko ajan jollakin tavalla. Jos akuuttia asiaa ei olekaan ollut vireillä, on tapausten seurantaa kylläkin. Asiat tulevat esille joko niin, että asianomainen henkilö ottaa minuun yhteyttä tai sitten esimiehen ja/tai työsuojelupäällikön kautta. Yleensä melkein jokaisessa tapauksessa on mukana työterveyshuolto, joissakin Hämeen työsuojelupiiri. Se, mitä jokaisen tapauksen kohdalla toivoisi, on varhainen puuttuminen. Silloin asioille voi vielä tehdä jotakin. Olen ollut työsuojeluvaltuutettuna rapiat 12 vuotta hankkien siihen asianmukaisen koulutuksen Aktiivi-instituutin kurssien kautta. Kuitenkin vieläkin täytyy sanoa, että uutta oppimista riittää. Jokainen tapaus on erilainen. Kyllä eräänkin kerran on jouduttu miettimään syntyjä syviä. Kun asianomainen tapaus, esimerkiksi uupuminen, on saatu asianomaisen henkilön osalta kuosiin, on mietittäväksi jäänyt: Miten tällaiset tapaukset voitaisiin ennalta ehkäistä. Työsuojeluvaltuutetun tehtävät kiinnostavat minua edelleen ja kun minua tähän tehtävään kysyttiin, päätin asettua ehdolle. Mikäli tulen valituksi, niin olen edelleen henkilökunnan käytettävissä työyhteisön hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Pyrin toimillani, kokemuksellani ja koulutuksellani ratkaisemaan työyhteisön hyvinvointiin liittyviä asioita: Selvittämään asiaa, kuulemaan kaikkia osapuolia ja saamaan asiassa aikaiseksi mahdollisimman oikean ja oikeudenmukaisen ratkaisun. Juridiikka on oiva käsikassara näissä pyrkimyksissä. Hyvinvoiva ja toimiva työyhteisö on Pirkanmaan ELY-keskuksen tärkein voimavara: Olkaamme siis yhdessä luomassa hyvää henkeä ja toimintakulttuuria uuteen, perustettuun ELY-keskukseen. |
|
Olen kolmen jo aikuisen lapsen aikaansaaja. Koulutukseltani olen tek toht. ja biofysiikan maisteri. Valmistuin vuonna 2004 sovelletun elekroniikan tohtoriksi. Työurani aikana olen ollut kiinnostunut työterveydestä ja diabeteksesta niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin liittyen ja erityisesti valtimoterveydestä. Minulla on ollut kausi hyvinvointilautakunnassa.
Valmistamme mahdollisesti laiteetta joka mittaa terveyttä yhdessä tahojen: OYS. TAYS, TTY ja OY kanssa. Hyvinvointia tarvitaan erityisesti ikääntyvien osalta. Vastatkaa tähän!!