Mikko Alatalo 60v

Keskiviikko 4.5.2011 klo 17:09


Eilen oli Tampere-talolla Mikko Alatalon 60 v juhlakonsertti.  Ilta oli upea kavalkadi Mikon tuotannosta.  Saimme kuulla kauniita ja koskettavia balladeja sekä yhteiskunnallisesti osaaottavia lauluja kuin myös hauskoja nykypäivän kupletteja.  Saimme jälleen kerran todeta kuinka monipuolinen musiikintekijä hän on.  Mikkohan on kansanmies, hän tekee musiikkia jokaiseen makuun (ainakin hyvin moneen).  Mikon arvokkuus musiikintekijänä on juuri, että hän rikkoo sopivasti iskelmän, rockin, rallin, lastenlaulujen ja yhteiskunnallisesti osaaottavien laulujen raja-aitoja, mitä ei aina välttämättä osata tarpeeksi arvostaa. Mikolla on siis erittäin tärkeä osa suomalaisen musiikin tuotannossa.  Hänellä on sanoituksissaan mukana aina jonkinlainen sosiaalinen sanoma, on sitten kyse yhteiskunnasta, isistä, äideistä, rakkaista, kiukkuisista lapsista tai vaikkapa ryyppykaverista.

Kuka voisikaan paremmin sopia kansanedustajaksi kuin mies, joka osaa pukea sanoiksi kansan tuntoja vauvasta vaariin.  Jälleen eilen saimme sen todeta, Mikko osaa kuunnella ja hänellä on sosiaalinen sydän.  Konsertin lopussa Mikon yhteistyökumppani Harri Rinne hienosti muisteli Juicen sanoin ” jotkut sydämestään vihaa sua, toiset rakastaa. Siihen itse et voi vaikuttaa, siis antaa mennä vaan.”  Toivon, että Mikko jatkaa vielä pitkään niin musiikintekijänä kuin kansanedustajana, molemmissa häntä tarvitaan.

70 v juhlakonserttia odotellessa

 

Ritva Männistö

toiminnanjohtaja

Keskustan Pirkanmaan piiri ry


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini