Tiistai 21.5.2013 klo 12:09 - Iinu Kuusento
Tervehdys Pirkanmaan Keskustanaiset!
Oli ilo tulla valituksi teidän puheenjohtajaksenne viime vuosikokouksessa! Olen 37-vuotias nainen ja asun perheineni Nokialla. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja työskentelen muun muassa perheyrityksessämme. Nokialla toimin myös Keskustan paikallisyhdityksen puheenjohtajana ja kunnallisjärjestön varapuheenjohtajana, ja muun muassa varavaltuutettuna. Toivon Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajakaudeltani edelleen sitä hyvää toimintaa ja työtä mitä pirkanmaalaiset ovat aiemminkin tehneet. Meillä on tapahtumia ja
vilkasta kanssakäymistä. Toivon, että pidämme tärkeäksi kokemiamme
asioita edelleen keskustelussa ja teemme myös kannanottoja.
Yhteiskunnassa on edelleen paljon puutteita ja niiden korjaamiseksi on
taisteltava. Esimerkiksi yhteiskunnan toimenpiteitä lasten auttamiseksi
ongelmatilanteissa on pidettävä yllä, eikä sellaiset toiminnot saa
rapautua. Toivottavasti tutustun myös paikallisosastojen väkeen koko
Pirkanmaalla. Muistetaan, että yhteistyössä on voimaa! Hyvää kevättä ja
kesän alkua, tavataan Pirkanmaalla ja myös Turussa kesäkuussa!
Terveisin Iinu